Lastensuojelulain 45 §:n mukaan sijoitetun lapsen olinpaikasta, hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä näiden toteuttamiseksi tarpeellisesta opetuksesta ja terveydenhuollosta vastaa sosiaalihuollosta vastaava toimielin eli käytännössä lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Päätettäessä lapsen koulunkäyntiin liittyvistä asioista, on sekä koulun henkilökunnan että sosiaalityöntekijän kaikissa tilanteissa pyrittävä hyvään yhteistoimintaan lapsen, vanhemman ja huoltajan kanssa.

Perusopetuslain 4 §:n mukaan lapsen asuinkunta on velvollinen järjestämään lapselle esi- ja perusopetusta. Jos huostaan otettu lapsi asuu muualla kuin omassa kotikunnassaan, tämä asuinkunta on siis velvollinen järjestämään opetuksen eikä voi siitä millään perusteella poiketa. Asuinkunnan on osoitettava lapselle perusopetuslain 6 §:ssä tarkoitettu lähikoulu (asiasta on tehtävä kirjallinen päätös). Perusopetuslain 30 §:n ja 31 §:n perusteella lapsella on oikeus saada riittävä koulunkäynnin tuki. Kunta ei voi vedota resurssien puutteeseen, koska jokaisella on perustuslain 16 §:n mukaan oikeus saada maksutonta perusopetusta.

Lastensuojelulain 16 b §:ssa säädetään sijoituskunnan järjestämisvastuusta. ”Kunnan, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (sijoituskunta), on järjestettävä yhteistyössä 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (sijoittajakunta) kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoituskunta on oikeutettu perimään sijoittajakunnalta.

Sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen perusopetus säädetään perusopetuslaissa ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 41§:ssä.”

Sijoitetun lapsen koulunkäynti on siis sekä sijoittajakunnan että sijoituskunnan yhteinen vastuu.

Lue lisää: Lastensuojelun käsikirja

Niin kuin edellä on todettu, opetuksen ja riittävän tuen järjestäminen on koulun vastuulla. Jotta sosiaalityöntekijä pysyy tietoisena siitä, ovatko koulun tarjoamat tukitoimet riittäviä, hänen on  välttämätöntä olla aktiivisesti yhteydessä kouluun.  Sosiaalityöntekijän on tärkeää osallistua erityisesti niihin palavereihin, joissa keskustellaan lapsen tarvitsemasta tuesta.

Alla olevat kysymykset voivat toimia apuvälineenä sosiaalityöntekijälle, jotta hänen on mahdollista seurata lapsen saamaa tukea koulunkäyntiinsä ja arvioida sen riittävyyttä.  Mikäli vastaus ei ole tiedossa, on asia hyvä ottaa puheeksi lapsen opettajan / opettajien kanssa.

• Onko lapsi tutkittu pedagogisin ja psykologisin testein ja mitä näiden tutkimusten tuloksista on selvinnyt?
• Miten erityisopettajan testit ovat sujuneet eri vuosiluokilla?
• Onko oppilaasta saatua arviointitietoa käytetty tuen toteuttamiseen? Jos on, niin miten?
• Miten opiskelun välinetaidot (kirjoittaminen, lukeminen, laskeminen) ovat lähteneet kehittymään alkuopetuksessa eli 1. ja 2. luokalla?
• Millä edellytyksillä voi pyytää tehostettua ja erityistä tukea?

On totta, että kaikilla sijoitetuilla lapsilla ei automaattisesti ole oppimisessa ja koulunkäynnissä pulmia. On myös havaittu, että esimerkiksi kielellisissä taidoissa esiintyvät pulmat eivät tule aina esille alkuopetuksen aikana ja ne eivät näy myöskään erityisopettajan testeissä. Tästä syystä on tärkeää, että myös psykologin kartoitukset tehdään. Tarvittaessa voidaan käynnistää kielellisten taitojen tukeminen jo varhain ja näin ennaltaehkäistä vaikeuksia, joita voi tulla, kun oppiaines ylemmillä luokilla muuttuu kielellisesti vaativammaksi. Kartoitus auttaa myös huomaamaan, jos lapsi alisuoriutuu koulussa. Tällöin lasta autetaan saavuttamaan kykyjensä mukainen taso.

Kartoituksen tekevät psykologi ja erityisopettaja. Erityisopettaja tutkii koulutaitoja, eli lukemista, kirjoittamista ja matematiikkaa. Psykologi puolestaan tutkii lapsen yleisiä kognitiivisia kykyjä ja lapsen psyykkistä hyvinvointia. Kartoituksissa ollaan kiinnostuneita myös lapsen oppimisympäristöstä, ja siitä mitä lapsi ajattelee koulunkäynnistä ja siihen liittyvistä asioista. Lisäksi sijaisvanhemmat ja opettaja täyttävät kyselyjä lapsen koulunkäyntiin ja hyvinvointiin liittyen. Lapsi tapaa sekä psykologia että erityisopettajaa 2-3 kertaa, ja tehdyistä tutkimuksista annetaan palaute perheelle. Tutkimusten tuloksia hyödynnetään lapsen oppimissuunnitelman laatimisessa.

Seuraavista lain kohdista  nousee selkeä velvoite yhteistyöhön koulun, lapsen, huoltajan ja tarvittaessa sosiaalityöntekijän kesken. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on laissa mainittu laillinen edustaja, jonka kanssa yhteistyössä tehdään tehostetun tuen oppimissuunnitelma tai jota tulee kuulla ennen erityisen tuen päätöksen tekemistä, mikäli huoltaja ei voi tai kykene olemaan lapsen elämässä mukana.

Perusopetuslain 16 a §:ssä säädetään, että tehostetun tuen oppimissuunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan sekä tarvittaessa oppilaan muun laillisen edustajan kanssa.”

Perusopetuslain 17 §:n mukaan  ”ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa siten kuin hallintolain (434/2003) 34 §:ssä säädetään. Lisäksi Perusopetuslain  17 a §:n mukaan  ”erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Suunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan tai tarvittaessa oppilaan muun laillisen edustajan kanssa.”

Koululla/opetuksen järjestäjällä on velvollisuus varata huoltajille tai sosiaalityöntekijälle tilaisuus tulla kuulluksi ennen lasta koskevaa erityisen tuen päätöstä. Koulunkäynnin alussa kuulemiseen ja muihin toimintatapoihin liittyvistä asioista on hyvä sopia koulun, sosiaalityöntekijän ja huoltajien kesken. On tärkeää kuulla huoltajilta itseltään, miten he haluavat olla mukana ja haluavatko he tulla kuulluksi, jos koulu tulee myöhemmin tekemään päätöksen heidän lastaan koskevassa asiassa.Sosiaalityöntekijällä on lastensuojelulaissa säädetty yhteistyövelvoite huoltajiin päin. Mikäli huoltajat eivät esimerkiksi pysty osallistumaan lapsen koulupalavereihin, sosiaalityöntekijä tai sijaisvanhemmat voivat toimia tiedon välittäjänä yhteisesti sovitulla tavalla. Näin vanhemmat saavat tarvittavat tiedot ja voivat osaltaan olla lapsen tukena koulunkäynnissä mahdollisuuksiensa mukaan.

Käytännössä sosiaalityöntekijän ei tarvitse olla läsnä kaikissa palavereissa. On kuitenkin tärkeää, että sosiaalityöntekijään ollaan ennen palavereja ja päätösten tekemistä puhelimitse yhteydessä koulusta ja hänen kanssaan keskustellaan tulevasta palaverista ja sen sisällöstä. Sosiaalityöntekijä voi itse arvioida osallistuuko hän palaveriin. Mikäli sosiaalityöntekijä ei ole palaverissa paikalla, tehdyt asiakirjat / päätökset toimitetaan sosiaalityöntekijälle jälkikäteen.

Sijaisperheen vanhemmat /lastensuojelulaitoksen työntekijät hoitavat käytännössä yhteistyön koulun kanssa. He voivat päättää itse lapsen arkeen liittyvistä asioista ja ratkaisuista, esim. allekirjoittavat koepaperit ja kuittaavat poissaolot. Sijoitetun lapsen koulunkäyntiin liittyvistä asioista vastaa viime kädessä aina lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä.

Perusopetuslain 41 §:n mukaan opetuksen järjestäjällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta oppilaan opetuksen järjestämiseksi välttämättömät tiedot sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiselta, muulta sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajalta sekä terveydenhuollon ammattihenkilöltä. Mitään tarkkaa lainkohtaa ei ole olemassa siitä, mitkä asiat ovat opetuksen kannalta välttämättömiä. Sen arvioinnissa, mitä saa luovuttaa ja mitä ei, auttaa se, että laittaa itsensä perustelemaan, miksi tieto on opetuksen järjestämisen kannalta välttämätön. Tieto huostaanotosta ja sijoituksesta on koululle välttämätön tieto.